Sivut

21. joulukuuta 2013

Save the date -kortit - ollako vai eikö olla?

Save the date -kortit (joista käytetty STD-lyhenne on kieltämättä hieman hämäävä ja väärinkäsityksille altis) taitavat ainakin hääblogien ja -lehtien perusteella olla nopeasti yleistyvä trendi suomalaisessakin häämaailmassa. Korttien tarkoituksena on ilmoittaa vieraille reilusti etukäteen häiden tuleva ajankohta, jotta itse kukin "ennakkokutsun" saaneista voisi varata kalenteristaan tilaa tuleville juhlille. Näin hääpari saa varmistettua, että mahdollisimman moni heidän läheisistään ja rakkaistaan pääsisi paikalle hääpäivänä.

Meillekin piti - ainakin minun suunnitelmissani - tulla Save the datet, sillä ajatushan niiden takana on varsin hyvä ainakin meille kesällä, pahimpaan loma- ja sukujuhlasesonkiin häänsä änkeneille. Monet suunnittelevat kesälomansa ja muut aikomuksensa jo varhain keväällä, ja siksi olisikin hyvä saada vieraille tieto juhlista mitä pikimmin. Olinkin suunnitellut lisääväni varmoille kutsuttaville joulukortteihimme pienen kehotuksen tai pyynnön päivän varaamisesta. Näin joulun jo häämöttäessä onkin blogeista saanut huomata, että aika moni muukin on tajunnut hyödyntää joulun hieman halvempaa postiliikennettä ja joka tapauksessa toteutettavaa korttirumbaa.

Olin jo askartelemassa joulukortteja päätä pahkaa, kunnes yhtäkkiä koko ajatus Save the date -maininnasta alkoi tuntua jotenkin, no, typerältä. En tällä missään nimessä kritisoi muita, jotka ennakkokutsut lähettävät, mutta minulle henkilökohtaisesti vieraiden varoittelu 8 kuukautta ennen häitämme tuntui jotenkin... no, turhalta ja jopa teennäiseltä. Siltä, että pitäisimme liikaa meteliä itsestämme ja juhlistamme. Vaikka lähipiirimme on varmasti onnellisia puolestamme ja tulevat toivottavasti mielellään juhlimaan kanssamme sitten elokuussa, tarvitseeko jokaisen lähipiiriimme kuuluvan jaksaa häähuumaa jo nyt, kahdeksan kuukautta ennen häitä? Olkoonkin, että häät ovat meille iso ja merkittävä merkkipaalu elämässä, ei sen tarvitse merkitä yhtä paljon edes läheisimmillemme. Ovatko yhdet juhlat niin ihmeelliset, että niitä tarvitsee jokaiselle hehkuttaa moneen kertaan? (Minähän toki jauhan häistä innoissani kaikille läheisille ystävilleni, mutta tällöin nuo ystävät saavat kyllä reilusti sanoa, kun häähömppä pursuu korvista.) Tarvitseeko kaikille hehkuttaa niin paljon häistä? Eivätkö ne yhdet, viralliset kutsut riitä ilmoittamaan häiden tulosta ja antamaan pientä osviittaa siitä, millaiset juhlat on tiedossa?

Kaikki ihan läheisimmät vieraamme tietävät jo juhliemme päivämäärän, juhliemme paikkakunta on varmasti tiedossa suurimmalla osalla juhlijoista ja tahtoisin joka tapauksessa lähettää varsinaiset kutsutkin jo reilusti kevään puolella, vaikka häitä juhlitaankin "vasta" elokuussa. Toisaalta en ihan vielä edes uskalla lyödä kokonaan lukkoon vieraslistaa, ja siksi emme kuitenkaan olisi voineet kaikille juhliin kutsuttaville lähettää Save the date -ilmoitusta. Todennäköisesti suurin osa lähipiiristämme on jo nyt merkannut kalentereihinsa hääpäivämme, ja mitä pidemmälle ensi vuosi kuluu, sitä useampien kanssa tulee varmasti jo puheeksi kutsu häihin ennen virallisten kutsujen lähettämistä. Mikä virka Save the date -korteilla tässä yhtälössä siis olisi? En löytänyt mitään järkevää vastausta, ja niin jäivät kortit lähettämättä. Tämä taas mahdollistaa varsinaisten kutsujen lähettämisen jo aikaisin, keväällä, ja sekös tälle kärsimättömälle morsiamelle sopii.

Mutta miten on - olisiko ne Save the datet pitänyt kuitenkin lähettää vai pärjääkö vielä nykypäivänäkin ihan perinteiseen tapaan "tavallisilla", yksillä kutsuilla?

**

Psst! Ihanassa Makea-blogissa on vielä hetken käynnissä mahtava arvonta (klik!), jossa voi voittaa lahjakortin graafiseen suunnitteluun - vaikkapa sitten niitä Save the date -kortteja tai kutsuja varten ;)

18. joulukuuta 2013

Päähärpääkkeet pähkäiltävänä

Ai ai, miten paljon tämän morsiamen pukeutumispohdinnat ovatkaan helpottuneet heti, kun häämekosta on saatu varmuus ja Se Oikea Mekko on laitettu tilaukseen. En ole halunnut liikaa miettiä esimerkiksi asusteita ennen mekon löytymistä, sillä sen tyyli määrittelee kuitenkin merkittävissä määrin kaikkia muita asun osasia. Nyt on kuitenkin se este suunnitelmille ylitettynä, ja pääsen taas uppoutumaan netin ja häälehtien syövereihin etsimään uutta inspiraatiota. Tällä hetkellä mielessä pyörii eniten huntu, tuo monen morsiamen päänvaiva.

Lähde // Style me pretty
Suhtautumiseni huntuun on hieman kaksijakoinen. Toisaalta tiedän, etten halua hulmuta hunnun kanssa ympäriinsä hääjuhlan aikana, ja pelkän vihkimisen (ja kuvien ottamisen) ajaksi jonkin hankkiminen tuntuu ehkä vähän hölmöltä. Kuitenkin olen aika lailla aina kuvitellut käyttäväni huntua avioituessani, ja aavistan, että myöhemmin voisin katua, jos jättäisin hunnun käyttämättä sen kerran, kun alttarille astelen. Onneksi haaveissani eivät näin mekon löytymisen jälkeen siintele mitkään satoja euroja maksavat espanjalaistyyliset pitsiunelmat (vaikka ne ihan superkauniita ovatkin!), vaan taidan haluta tyllimekkoni kylkiäiseksi yksinkertaisen, reunustamattoman hunnun, jotka lohkaisevat budjetista pienemmän kolosen eivätkä siten kirpaise niin paljon, vaikka hunnun ottaisikin pois juhliin siirryttäessä tai illan edetessä. Ja pakkohan se on myöntää, että kevyestä, ilmavasta hunnusta voi oikealla yhdistelyllä saada upean kirsikan kakun päälle osana hääpukeutumista.


Lähde
























Toisaalta myös birdcage-tyyppiset "hunnut" ovat huudelleet nimeäni kutsuvasti jo jonkin aikaa. 50-luvun estetiikka kolahtaa tähän morsmaikkuun, ja muutenkin pidän birdcage-huntujen keveydestä, helppoudesta ja siroudesta. Sellaista ei ehkä tarvitsisikaan jättää ainoastaan kirkossa käytettäväksi koristukseksi. Erityisesti pidän keveistä, pääasiassa tyllistä kootuista birdcage-hunnuista, mutta toisaalta eivätpä fiftarityyliset verkkomaisemmatkaan ratkaisut näytä hassummilta. Koko kasvojen peittävää huntua en kuitenkaan hallua missään tapauksessa - olipa sitten kyse birdcagesta tai perinteisemmästä hunnusta. Ei taida sulholle tulla morsmaikun henkilöllisyys tai naamataulu tulla yllätyksenä, joten turha on ruveta kasvoja meidän häissä peittämäänkään.

Taidan ainakin tällä hetkellä olla eniten kallellani yksinkertaisen, yksikerroksisen ja reunustamattoman tyllihunnun puoleen. Kiperin kysymys lieneekin se, kuinka pitkän hunnun haluan pääkoppaani koristamaan sitten elokuussa. Raikkaampi puolipitkä (ehkä vyötärölle ulottuva) vai juhlavampi, pitkä huntu? Entä kaipaako huntu rinnalleen jotakin muutakin? Pitäisikö lisätä hiuksiin jokin koru tai muu koriste keräämään huomiota hunnun pois ottamisen jälkeen(kin)? Asustepohdinnat kaipaavat selvästikin vielä tarkennuksia...

Mitä mietteitä huntu teissä muissa herättää? Vanhanaikaista, ehdoton morsiamen koristus vai jotakin ihan muuta?


10. joulukuuta 2013

Kuvaaja - check!

Jo useita viikkoja on tuntunut siltä, ettei hääjärjestelyissä tapahdu yhtään mitään. Ja näin blogista tarkastellen siltä todella näyttääkin. Onneksi todellisuus näyttää järjestelyjen etenemisen suhteen valoisammalta, ja viikonlopun mekkofiilistelyjen (!!) lisäksi to do -listalta saa vetää yli toisenkin tärkeän kohdan.

Valokuvaus on ollut pähkäilyn aiheena jo viikkokaupalla monestakin syystä. Ensinnäkin, valokuviin saa nykyään häissä käytettyä rutosti rahaa, ja sekös hääbudjettitaulukkoa katsellessa kauhistuttaa. Toisekseen, lähipiiristämme löytyy useampikin kameran takana viihtyvä ja enemmän tai vähemmän aktiivisesti, jopa ammattimaisesti valokuvaava ystävä, ja pähkäilimme, haluammeko ja raaskimmeko pyytää jotakuta tuttua ikuistamaan meidän juhlamme. Niinhän siinä kävi, että päädyimme toivomaan kuvaajaksemme erästä valokuvaajaystävääni, ja onneksemme hänellä sattui vielä olemaan buukkaamaton lauantai juuri hääpäivänämme. Meillä on siis valokuvaaja! Taas on yksi huolenaihe hoidettuna, mikä tuntuu ihanan huojentavalta tässä vaiheessa. Tarkemmista kuvaukseen liittyvistä yksityiskohdista päätetään, kunhan sulhon kanssa ehditään rauhassa aiheeseen paneutua ja kuvaajammekin kanssa palaveerata, mutta oli miten oli, saamme ihania kuvia mahtavan tyypin kuvaamina, eli täällä päässä on taas aihetta pieniin tuuletuksiin!

Hääsuunnitelmat ja -järjestelyt rullailevat kaiken kaikkiaan varsin leppoisaan tahtiin eteenpäin. Seuraavana suunnittelun alle joutunevat musiikkipuoli ja juhlatilaamme liittyvät kysymykset, sillä alkuvuodesta (eli apua, ihan kohta!) on sovittu juhlapaikan kanssa ensimmäistä yksityiskohtaisempaa yhteydenpitoa erinäisistä juhlamme järjestelyistä. Toisaalta Sen Oikean mekon löytyminen mahdollistaa morsiamen muun hääeleganssin suunnittelun, eli luvassa on varmasti inspiraation etsimistä muun muassa kenkiä, koruja (korvakoruthan jo löysin), kampausta ja huntua pohtien.

8. joulukuuta 2013

Mekkometsällä, osa 4

Hellurei ja hellät tunteet!

Piti katkaista tämä pitkäksi venynyt kirjoitustauko ihan toisilla tarinoinneilla, mutta nyt en malta olla fiilistelemättä.

Se Oikea Mekko on löytynyt! Eilen nappasin matkaani toisen kaasoni, ja kävimme pitkän viikonlopun suoman vapaa-ajan turvin pitkästä aikaa morsiuspukuliikekierroksella. Kahden mekon sovitusta myöhemmin homma oli selvä - se Minun Mekkoni oli vihdoinkin osunut kohdalleni. Kuvia tuosta kaunokaisesta en uskalla tänne vielä laittaa, jotta puku säilyisi varmasti h-hetkeen asti yllätyksenä sulholle. Oikeastihan tekisi mieli näyttää jokaiselle vastaan tulevalle tutulle kuvia tuosta maailman kauneimmasta mekosta, mutta enköhän malta mieleni ja säilytä jotakin yllätyksenä sinne ensi elokuulle saakka.

Kesällä kirjoittelin hääpukuhaaveistani täällä. Tuolloin toivoin Siitä Oikeasta löytyvän ainakin nämä ominaisuudet: 
  • pitsiä
  • tylliä
  • melko runsas, laskeutuva helma
  • jonkinlaiset hihat! 
Ei-listalta löytyivät tuolloin:
  • merenneito-, trumpetti- tms. malli
  • morsiussatiini (ainakaan ainoana materiaalina), tafti. Haaveilin kevyemmistä, laskeutuvista materiaaleista.
  • vannehameellinen helma.
  • nyöritys selässä. 

Sainko sitä, mitä halusinkin? Hihoja tai pitsiä en muutamien sovittelukertojen jälkeen enää kaivannutkaan, ja itse asiassa viimeisimmät kerrat sanoin jyrkästi ei kaikille sovitettavaksi tarjotuille pitsiunelmille. Ei-listalta mekossani on ainoastaan pieni nyöritys, ja se vannehamekin taitaa kuulua minunkin hääpukeutumiseeni sittenkin. Hääpäivänäni saan kuin saankin pukea ylleni mekon, jossa todellakin on (sopivan!) runsas, laskeutuva tyllihelma. Ei laahusta, ei turhia krumeluureja. Olkaimeton, vyötäröltä kirjailtu ja kaikin puolin täydellinen se on.

<3

P.S. Ihan valtavan suuret suosittelut morsiuspukuliike Josefiinalle! I-ha-nat tilat, aivan mahtavaa ja ammattitaitoista asiakaspalvelua ja upea valikoima toinen toistaan kauniimpia mekkoja.