Sivut

15. toukokuuta 2013

Herkkusuun kakku-unelmat

Näin hääsuunnittelujen alkuvaiheessahan on äärimmäisen tärkeää pohdiskella kaikkia tärkeitä, keskeisiä ja suuria häiden osa-alueita. Tiedättehän: juhlapaikkaa, kirkkoa, ajankohtaa, budjettia, ehkä häämekkoa... Mutta minäpä mietin täysin loogisesti jälkiruokapöytää ja ennen kaikkea sen kruunua, hääkakkua!

Toivomme viettävämme häitämme ensi vuoden elokuussa. Rakkaani mielestä kesähäihin kuuluu ehdottomasti perinteinen mansikkakermakakku. Kuulemma mikään muu ei sopisi paremmin häihin. Minä puolestani kuulun niihin, joiden mielestä mansikkakermakakku on kulunut, liikaa käytetty ja liian nähty, tylsä vaihtoehto hääkakuksi. Rakastan mansikoita, kermavaahtoa ja kakkuja, mutta tällä 22 eletyn kesän kokemuksella tiedän, että elokuussa ihan jokainen suomalainen on saanut kyseistä jälkkäriherkkua jo yliannostuksen. Siksi mielessäni pyörivät ihan muut vaihtoehdot.

hde
Tämä sokerihiiri olisi varmaankin kaikkein onnellisin, jos saisi hääpäivänä nautiskella juustokakusta. Jokin raikas, mutta yksinkertainen makuyhdistelmä sopisi ihanasti juhla-aterian päätökseksi kesäisenä iltana. Rakastan myös juustokakkujen yksinkertaista ulkonäköä (varsinkin kiilteettömien kakkujen!) - keep it simple sopii tähänkin mitä parhaiten. Miksipä ei voisi vaikka koristella juustokakkua tuorein mansikoin?

Juustokakkujen erinomaisuuksiin kuuluu myös sen muokattavuus: väri-, maku- ja ulkonäkövaihtoehtoja on lukemattomia, joten halutessaan hääkakkunsa saisi valittua myös häiden teemavärien mukaan. Meillä tuskin mennään niin pitkälle värien harmonisoinnissa, mutta joka tapauksessa pidän siitä, että juustokakuilla voidaan myös tuoda ylipäätään väriä kahvipöytään sen iäinikuisen valkoisen kermavaahdon sijaan.

Lähde
Toinen herkullinen vaihtoehto olisi jonkinlainen suklaakakku. Esimerkiksi mutakakku on yksi heikkouksistani, enkä pistäisi pahakseni, jos häissämme tarjottaisiinkin jotain suklaista unelmaa. Vadelmamelbaa tai muuta vastaavaa herkkua päälle, mm... Pakko myöntää, että asuessani toisen kaasoni kanssa saatoimme leipoa mutakakkuja toisinaan jatkuvasti, joten tämäkin vaihtoehto olisi jo erittäin herkulliseksi todettu. Kuitenkin suklaiset kakut sopivat mielestäni ehkä parhaiten kylmempiin vuodenaikoihin.

Tuoreimman idean löysin ihanan poffuliinin blogista : miksei hääkakku voisi olla porkkanakakkua? Siitäkin saisi varsinkin kuorrutteen avulla kauniin ja juhlavan kokonaisuuden. Ja mikäli jälkiruoat tulisivat omasta keittiöstä, porkkanakakku olisi ainakin helppo ja yksinkertainen leivottava.

hde
Päädyimmepä lopulta mihin tahansa vaihtoehtoon, tiedän, etten halua jenkkityylistä kerroskakkua. Sen sijaan kakut voisi kasata kerrostarjottimelle juhlavaksi, korkeaksi kokonaisuudeksi tai levitellä jälkiruokapöytään kakkubuffet-tyylisesti. 

2 kommenttia:

  1. Teette niin kuin me ja tarjotatte kaikkea! Koska myös mun mielestä tavan kermakakku on vaan niin tylsä (enkä ees tykkää niistä) ja oon hivenen (joopa joo..) perso makealle, tulee meille jälkiruokabuffa eli perinteisen kakkun ja piparien ja karkkibuffan sekoitus.

    Ihan lapasesta ei saa idea kuitenkaan lähteä: meille olisi näillä näkymin tulossa sacherkakku-tyyppinen kakku, joku kiva (ja todellakin) raikas hyydytetty juustokakku, cupcakeiksi leivottuna pieniä porkkanakakkusia ja jotain valkosuklaa/pähkinä-smarties/marjakakkusia (tietenkin oikein jenkkityyliin överiksi koristeltuna), macaroneja, jonkin sortin hedelmäinen moussekakku (joka siis näillä näkymin ajaa hääkakun virkaa) ja kaiken huippuna vielä pari kolme juustoa hilloineen, kekseineen, pähkinöineen ja viinirypäleineen. Ai jai.. :)

    Ja mä muka oon sitä mieltä, ettei lähde lapasesta..? ;) Ideanahan toki on, ettei kaikkea ole kaikille, vaan kutakin sorttia varataan noin 1/3 normaalista määrästä. Tiedän kyllä, että vieraisiin ihan varmasti uppoaa herkut, mutta tarkoituksena olisi myös, että morsiankin mahtuu hääpukuunsa loppuillan ajan.

    Iltapalan grillibileisiin luonnollisesti on varattava vaahtokarkkeja, joita halukkaat pääsevät grillaamaan.

    Ei varmaan tarvitse sanoa, että meidän bileissä pääasia tulee olemaan syöminen? ;)

    VastaaPoista
  2. Teidän suunnitelmat kuulostavat ihan parhailta! Jälkiruoissa enemmän taitaa todellakin olla enemmän ;)

    VastaaPoista